keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Jouluaatto!!!!

Tänään on päivä jota on kovasti odotettu. B on opetellut joululauluja joita sitten joulupukille esittää, minä olen aherrellut joululahjojen parissa ja muutenkin koko joulukuu on ollut joulumielinen.

Meidän jouluaatto alkoi perinteisesti joulupukinpurolla, eli riisipuurolla ja luumukiisseli+vaniljakastikkeella.




Manteleita oli laitettu runsaalla kädellä puuron sekaan, jotta jokaiselle onni olisi myötä. Noh, muiden puuroista manteli jos toinenkin löytyi. Minun omastani ei yhtäkään, eli se siitä onnesta, eh :-s


Aamiaisen jälkeen tonttu oli reipas ja alkoi koristelemaan joulukuusta. Koristeita oli jos jonkinmoista.
Oli piparkakkuja...

Joulupalloja...
Monenmoista enkeliä...
Eikä pastaakaan sovi unohtaa edes jouluksi. Tosin ei tuo pastastatehty koriste kuusta pidemmälle päässyt.

Tonttu valitsi aikansa koristeita ja sitten alkoi koristelu...

Varpaillaan, jotta ylettyy.....



Ja hieman rahia apua käyttäen niin pääsee vieläkin korkeammalle...aina varpaillaan!!



Tontun koristaessa joulukuusta oli osa porukasta mennyt jo joulusaunaan.

Saunan jälkeen se pieni parturipirulainen pääsi taas irti itsessäni. Siskollani on aivan ihanat pitkät paksut hiukset, jotka halusin sitten kihartaa suoristusraudalla.

Kuva ennen.....

ja jälkeen...

Hieman piti tehdä aikuismaisempi kampaus, mutta ei ollut pinnejä koko talossa, joten tällainen jouluinen pikkutyttökampaus siitä sitten tuli.

Värjäsin tässä muutama päivä sitten myös äitini hiukset ja tuli Italiasta mieleen yksi hassu...tai oikeastaan aika tyhmä tapa kääntää myös brändit. Esimerkiksi hiustuotteista tuttu Schwatzkopf ei suinkaan ole tunnettu tuolla nimella Italiassa vaan tunnetaan nimellä testanera. Olisi aika julmaa, jos se Suomessa tunnettaisiin nimellä mustapää!!!

Takaisin joulutunnelmiin. Iltapäivästä suuntasimme hautausmaalle.

Ulkona oli kauniin valkoista, vaikka muutama päivä takaperin näyttikin, että jälleen kerran tulee lumeton joulu.

Valkoinen joulu.

Kotona B:tä odotti kuusen alla yllätys. Joulutontut olivat tuoneet jo osan lahjoista. Ei saa koskea!! Jännitys alkoi näkymään meidänkin tontun olemuksessa.



Joulupöytä oli katettu koreaksi.


Kylmistä ruoista kinkun lisäksi löytyi salaattia silliä, siikaa, ahventa, lohta jne...








Lämpimät ruoat äiti oli taikonut kaikki ilman pippuria. Näin G:kin pystyi nauttimaan annoksensa ilman jälkiseurauksia. Oli porkkanalaatikkoa, punajuurilaatikkoa, lanttulaatikkoa, karjalanpiirakoita...perinteistä, perinteistä, perinteistä...


Jälkkäriksi makeankirpeää puolukkavalkosuklaapiparkakkua.


Oi oi oi........mikäs tuo on.....JOULUPUKKI!! Tuli ihan käsipäivää sanomaan ja voi juku että jännitti!!

Jännityksestä huolimatta tonttu uskaltautui hienosti joulupukin syliin.
Tuo on muuten sitten ihan vaan kilikello tuo härveli pukin kädessä. Näyttää epäilyttävästi pullolle, mutta eihän tokikaan!
Tonttu lausui ja lauloi reippaasti ja pukki oli haltioissaan.


Toki pukki otti toisenkin lapsen syliinsä.


Kilttejähän me kaikki oltiin oltu.....

Ja muistakaa pestä hampaat iltaisin pukki tokaisi vielä lähtiessään.

Ja sitten päästiin lahjoja avaamaan. B sai paljonkin mieluisia juttuja, mutta mieluisin taisi silti olla ferrarilegot.

Joo ja oltiin me muutkin iloisia lahjoistamme. Kiitos kaikille pukin apulaisille :D

Hyvää joulua kaikille :)



Buon Natale a tutti :)

3 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Ihana ja perinteinen joulu teillä! Vesi herahtaa kielelle noita ruokakuvia katsoessa.. Mukavaa Tapaninpäivän jatkoa teille kaikille! :)

Anonyymi kirjoitti...

Oli ihana tuo kuva susta ja G:sta!!! :) Ja muutenkin ihania joulukuvia. :)

-S- kirjoitti...

Voi hassu sua maijamaija....Se toinen on JOULUPUKKI enkä minä ;)