Lavat ovat pääosin kannanottoja tämänhetkisille asioille jotka maailmassa/Italiassa puhuttavat.
Tällä hetkelä Obama tietenkin puhuttaa paljonkin ja hän olikin päässyt pääesiintyjäksi moniin lavoihin.
Musta on tullut valkoiseen taloon.
Ilma vain hurjistui hurjistumistaan. Satoi suuria lumihiutaleita, jotka muuttuivat välillä vedeksi. Ilmassa olisi ollut paaaaaljon parantamisen varaa, mutta emme antaneet sen häiritä. B sai Dragon Ball Z sateenvarjon.
Sitten mennäänkin päivissä loogisesti yksi päivä taaksepäin. Laskiassunnuntain herkkuja teimme jo lauantaina. G:n vanhemmat halusivat tulla tervehtimään äitimummia, joten teimme pikapikaa laskiaispullia Hans Välimäen, makujen salaisuudet ohjeen mukaan (täyte oli ohjeessa toinen).
LASKIAISPULLAT (n.20 kpl)
5 dl vettä/maitoa
50 g hiivaa
2 dl sokeria
2 tl suolaa
1 kananmuna
1-2 rkl kardemummaa
n. 13 dl vehnäjauhoja
100 g voita
Täyte:
Mansikkahilloa ja kermavaahtoa
1 muna voiteluun ja raesokeria
1. Liota lämpimään maitoon hiiva (minä teen pullat maitoon, kun maku on silloin mielestäni parempi), suola ja sokeri.
2. Lisää kardemumma ja kananmuna.
3. Lisää jauhoja vähitellen niin kauan, että taikina irtoaa hyvin käsistä. Lisää taikinaan myös sulatettu voi. Alusta taikinaa leivinpöydällä.
4. Kohota.
5. Leivo taikina isoiksi pyöreiksi pulliksi.
6. Kohota
7. Voitele pullat kananmunalla ja ripottele päälle raesokeria
8. Paista uunissa 200 astetta nin 10-12 min.
9. Vatkaa kermavaahto
10. Leikkaa pulla poikittain puoliksi ja lisää väliin kermavaahtoa ja mansikkahilloa.
Lisäksi teimme porkkanakakkua, joka on kaikista parhaimman makuinen porkkanakakku ikinä!
PORKKANAKAKKU
Pohja:
4 munaa
350g porkkanaraastetta
2 ¼ dl öljyä
4 ¼ jauhoja
4,5 dl sokeria
1 tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
1 tl kanelia
Kuorrutus:
100 Philadelfia sulatejuustoa
45 g pehmeää voita
2 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1. Voitele ja jauhota kakkuvuoka. Kuumenna uuni 175 asteeseen.
2. Vatkaa munat, öljy ja porkkanaraaste kuohkeaksi taikinaksi.
3. Sekoita keskenään jauhot, sokeri, leivinjauhe, ruokasooda, suola ja kaneli ja kääntele seos taikinaan
4. Kaada taikina vuokaan ja paista 50 min
5. Kumoa kakku ja anna jäähtyä
6. Kuorrutus: Vatkaa tuorejuusto, voi, vaniljasokeri ja tomusokeri tasaiseksi seokseksi. Levitä kuorrutus kakun päälle. Ripottele päälle hieman porkkanaraastetta.
Karnevaalipäivänpäätteeksi suuntasimme viellä yhteen erikoiseen lähikylään, mutta kerrottakoon siitä myöhemmin. Nyt on väsy. Buonanotte a tutti :D