Lehmà jonka kyljessà oli luukku

Aivan pakko kertoa meidàn iltasatu hetkestàmme. Benjamin saa joka ilta valita kirjan, jonka hàn haluaa luettavan. Tàllà kertaa hàn valitsi kirjan nimeltà

Lehmà jonka kyljessà oli luukku.

Tiedàn, kuulostaa aika hupaisalta. Aitini kuitenkin luki tuon kirjan Benjaminille hànen ollessa tààllà nyt lokakuussa ja sanoi sità ihan typeràksi....ehkà saattoi sanoa idioottimaiseksikin. Kuulemma ihan tyhmià juttuja...nimikin sen jo kertoo.
Minà kiltisti uskoin àitià ja oletin siis tàmànkertaisen iltasadun olevan pitkàstyttàvà.......WHAT?!?!? Enpà usko enàà. Tuo kirja oli kaikkea muuta kuin pitkàstyttàvà...hieman hòlmò KYLLà, mutta typeràà luettavaa EI! Tuo kirja oli aivan sairaaaaaan hauska ainakin minulle hieman isommalle lapselle. Voipi olla ettà Benjamin ei sità niin ymmàrtànyt, mutta kyllà sillàkin hauskaa oli. Mun lukemisesta ei meinannut tulla mitààn, kun vedet silmissà naureskelin ja Benjamin siihen tietysti sitten yhtyi. En ole ikinà menettànyt pokkaa kun olen lukenut iltasatua, mutta nyt naurulle ei vain tullut loppua. Pystyin lukemaan aina pari lausetta ja sitten taas repeilin. Lopulta perheen "aikuinen" (tàllà kertaa G) tuli sanomaan "lapsille" ettà nyt on aika mennà nukkumaan, hih! Mulla tuli ihan lapsuuden yòkylàilyt mieleen, kun huoneessa hihiteltiin kunnes sitten àiti tuli lopulta sanomaan ettà on aika mennà nukkumaan.


Tàssà muutamia otteita kirjasta. Ei siis mitààn jàrkeiltyà jàrjestystà vaan làhinnà lauseita, ettà muutkin voi edes vàhàn kàsittàà minkàlaisesta kirjasta oli kyse.




"Ivan oli oikeasti Vivan ja Vanja oli oikeasti Anja, mutta syystà tai toisesta Ivan ei oppinut koskaan sanomaan veetà sanan alussa, ja syystà tai toisesta Vanja ei osannut sanoa mtààn vokaalilla alkavaa sanaa laittamatta siihen veetà eteen. Siksi he olivat itselleen Ivan ja Vanja ja toisilleen Vivan ja Anja. Ja muille jompaakumpaa. Tai kumpaakin."


"He olivat kaksosia. Kerran he tappelivat niin pahasti àitinsà mahassa, ettà Ivan putkahti ulos ennen aikojaan. Suoraan ITàKESKUKSEN ANTTILAN LATTIALLE! Kappas vaan, taisi tulla pieni tyttò, àiti tokaisi ja nosti lapsen syliinsà. Ja Ivan huusi tuhmia sanoja. Kaikeksi onneksi ilman veetà."


"Ottakaa hajurako, Hullu lehmà sanoi. Niità roikkuu siinà ovenpielessà."


"Sitten he kurkistivat lehmàn sisààn. Lehmà oli tàynnà maitotòlkkejà, piimàtiinuja, kermanekkoja ja voikaukaloita. Ja oli siellà yksi meijerin sàilòntàautokin. Mutta se nukkui."


"Nyt noustaan taivaan lehmipolulle ja ylitetààn Atlantti. Tarttukaa paksusuoleen, sillà kohta tutisee. Ja kermakin muuttuu vaahdoksi."


"Tàmàn pilven nimi on Amerikka ja se maistuu vaahtokarkilta."




Ilmaa kuvailtiin mm nàin:


"Aurinko paistoi pilvivalkuaisia ja kukkoili kuin keltuainen."




Kirja loppui nàin:


" Panin isànne yòksi kuivumaan. Aamulla hàn on kuin uusi mies.....,ja kaukana alhaalla isà roikkui pyykkinarulla. Iltatuuli vihelsi isàn hampaissa kun hàn hymyili kuin messinkinen ovenkolkutin".






Kuka tàssà nyt on hullu...lukija, joka lukee tuota kirjaa, se kirja vai ehkà se lehmà kirjassa.....


Okej, myònnetààn. Ehkà vàsymyksellàkin oli jonkinlainen vaikutus levottomuuteeni tuota lukiessa, mutta eix teitàkin naurattanut....edes vàhàn? ;)


Hyvàà yòtà.