torstai 25. syyskuuta 2008

24 SYYSKUUTA 2008

Meni päivä jo ohi, kun kello on jo niin paljon ja päivä vaihtui. Kerron kuitenkin päivästäni.


Ajattelin kertoa teille, kuinka "ihania" aamuja olen täällä Italiassa kokenut.

Tänään heräsin, kun minua lyötiin käteen! "Siinä oli kärpänen", sain vastaukseksi. Joo ja MINÄ!!! Noh, sen G oli kai sitten unohtanut, kun ei ymmärtänyt edes anteeksi pyytää. Sen sijaan laittoi valot päälle ja alkoi kiroilemaan kärpäsen perään. Niin eli siis ei onnistunut edes listimään sitä kärpästä vaan vain ja ainoastaan minut!!!

Olen herännyt myös pommiin...tai siis sille minusta ainakin tuntui. Pari viikkoa sitten G vieressäni täräytti niin kovaäänisen pierun, että minä heräsin siihen sydänkohtauksen partaalla. Hieman rauhoituttuani sain aivan hysteerisen naurukohtauksen. Koomista herätä toisen pieruun...ja varsinkin, jos oikeesti pelkää, että se on pommi,heheh.

Noh, ei kai noissa herätyksissä loppujen lopuksi mitään pahaa ole ja niitä sattuukin vain silloin tällöin. G itse herää lähes joka yö säikähtäen OMAA kuorsaustaan, hih. Se vasta hupaisaa onkin!!

Voi ei. Tämäkin kirjoitus jäi kesken, koska täytyi kiirehtiä siivoamaan...vanhempani ovat tulossa. Illalla odotti vielä pieni yllätys ja tässä alla siitä vielä pari kuvaa. G haluaa maistattaa vanhemmilleni paikallisia juustoherkkuja kastanjahunajan ja viinin kera. Me otettiin jo pieni varaslähtö...no pitihän niitä ensin maistaa ja katsoa kehtaako niitä tarjota, no ?!?! ;)





1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Heh, teidän pitää kokeilla sitä Silence lääkettä tohon kuorsaukseen :);) vitsi miten mahtavia juustoja ja punaviinejä..aivan kuola valuu..ja muutenkin kaikki nää safkat........nami :) -L