perjantai 13. helmikuuta 2009

Perjantai 13 !!!

En edes ymmärtänyt herääväni perjantaihin ja vielä 13:een päivään, mutta sitten kuulin radiossa siitä hehkutettavan. Minulle perjantai 13 ei ole ikinä ollut epäonnenpäivä, enkä ole sitä pelännyt, vaikkakin moniin muihin hömppäpömppä taikauskojuttuihin uskonkin (ainakin silloin, kun ne ovat positiivisia, kuten positiiviset horoskoopit). B:n synnytys alkoi perjantaina 13 päivä, joten kuinka se voisi olla epäonnenpäivä? Tänäänkin on tapahtunut ihania asioita, mutta kerron joskus myöhemmin. Eilen illalla väänsin lakkakiisselin, kun ei muitakaan marjoja löytynyt. Myös kiisseli kuuluu sarjaan "ensimmäistä kertaa elämässäni tein...."



LAKKAKIISSELI



5 dl vettä

1 dl jotakin keltaista mehua

2 rkl perunajauhoja sekoitettuna tilkkaan vettä

200 g lakkoja

sokeria muutama lusikallinen oman maun mukaan

1. Kiehauta vesi ja mehu

2. Poista kattila liedeltä ja lisää perunajauhovesi kattilaan koko ajan sekoittaen.

3. Lisää marjat ja sokeri.

Tällä ohjeella tulee aika vähän kiisseliä eli kahdelle ihan sopivasti. Alkuperäisessä ohjeessa määrä on tuplasuuri.



ps. Äiti, tilauksessa myös lakkahillopurkki :D

2 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Nam,lakkakiisseliä...
Perjantai 13 ei mullekaan merkitse mitään epäonnen päivää, itse asiassa unohdin eilen ihan koko jutun ja nyt vasta muistin kun luin tämän juttusi.Ihanaa, että kivoja asioita tapahtuu!

-S- kirjoitti...

Yaelian: Olen jostakin myös kuullut, että joillekin tuo perjantai 13 olisi onnenpäivä...siis ihan yhtä virallisesti, kun monille epäonnenpäivä :D