perjantai 17. lokakuuta 2008

Valkosuklaakakku!

Tänään oli leivonta päivä. Sain selville mikä on liivate Italiaksi ja näin sain tehtyä tämän superhyperhyvän valkosuklaa-juusto kaloripommin myös täällä Italiassa. Tämän kakkuohjeen olen saanut ystävältäni, joka on saanut sen ystävänsä äidiltä. Parhaimmat reseptithän saadaan ystäviltä, ja tässä nyt yksi sellainen. Suosittelen kopioimista tällä kertaa, vaikka yleenstä se ei ehkä niin suotavaa näissä minun kokkailussa olekaan ;)
Tässä kakussa ei ole myöskään palamisen riskiä, mikä minulla on aina suuri, sillä tämä kakku ei uunia kaipaa.

Alla siis selkeät ohjeet kuvien kera. Oli oikein kunnon äiti-lapsi ilta, sillä kerrankin B oli halukas leipomaan kanssani. Molemmilla oli kivaa ja kuvissakin B suostui hymyilemään, katsokaa vaikka :D


VALKOSUKLAAKAKKU:

Kakkupohja:

200 g kaurakeksejä
80 g voita (margariinia)

Täyte:

300 g Tuorejuustoa
3 Kananmunaa
2 dl Sokeria
250 g Valkoista suklaata
2 tl Vaniljasokeria
6 Liivatelehteä (+ n. 0,5 dl vettä)
3 dl Kuohukermaa



Murskaa keksit muruiksi. Murskaaminen onnistuu myös käsin, mutta on hidasta. Tässä käytimme juustoraastinkonetta ja hyvin toimi :D

Laita irtopohjaisen vuoan pohjalle leivinpaperi. Voitele reunat ja pyörittele siihen keksimuruja.

Vaivaa keksimurut ja voi.
Painele voi-keksiseos tasaisesti leivinpaperin päälle kakun pohjalle.
Laita liivatelehdet pehmenemään runsaaseen kylmään veteen väh. 10 min.
Erota kananmunasta valkuaiset ja keltuaiset.
Sulata valkosuklaa vesihautessa.
Sekoita tuorejuusto, keltuaiset ja sokeri tasaiseksi. Käytin Philadelphia Lightia (ei siksi, että halusin lightia vaan koska maksoi vähemmän! outoa)
Lisää seokseen valkosuklaa.
Vatkaa valkuaiset vaahdoksi...
Kunnolla, niin että vaahtoaa!
Vatkaa kerma -hymyillen!
Purista liivatelehdistä vesi pois ja liuota ne tilkkaan kiehuvaa/kuumaa vettä. Vatkaa liivate juusto-suklaa seokseen.
Tässä vaiheessa B taisi olla jo terassilla "huilimassa". Tuli kyllä nopeasti takaisin leipomaan :)

Lisää kermavaahto.

Ja lopuksi valkuaisvaahto.

Kaada seos vuokaan keksimurupohjan päälle.

Anna täytteen jähmettyä jääkaapissa n. 5h tai seuraavaan päivään.

Me teimme tuon kakun huomista päivää varten, kun menemme nonnan luo tekemään ravioleja. Ravioleista tulee varmasti myös oma reseptinsä :D

Kakku on aina todella hyvää, mutta hieman työläs tehdä. Jokatapauksessa suosittelen, njam!


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

olipas herkullisen näköistä kakkua,taitaa olla myös melkoinen kaloripommi,mut voisit tehdä jouluna eikös? B stä taitaa tulla leipuri kun oli niin asialla...... t. mummi

-S- kirjoitti...

Katotaan sitten jouluna, että tartteeko sitä enää mitään ylimääräistä ;) B teki pastaakin meidän kanssa. En ole vielä saanut kirjoitettua siitä, mutta tänään tulee :D

Anonyymi kirjoitti...

Oi vitsi, nam :P kuulostaa kyllä tosi hyvältä. Olisi kiva maistaa joku kerta :) Ihana huomata kuinka ootte viihtyny siellä Italiassa.Ja kaikkia ihania kuvia ja videoita oot laittanu tänne blogiin =)
Lisään vielä tähän ennenku poistun että mä alotan koulun ens maanantaina, jee!! =) opiskelen ylioppilas merkonomiksi, ja vain noin 1,5 vuotta niin valmistun =) Odotan innolla että mitä opiskelu tuo tullessaan :)

<3Haleja<3 G:lle terkkuja, B:lle pusuja&haleja.
-Syrra-