keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Arrivederci mummi!!

Kaksi viikkoa täynnä ja mummi lähtee tänään kotiin. Ainakaan vielä B ei ole oppinut käyttäytymään yhtään paremmin juuri ennenkuin toinen lähtee pois. Tänään oli ehkä vaikein aamupäivä B:lle. Ei uskonut kyllä yhtään mitään mitä hänelle sanoi. Lisäksi rasitteina oli myös pakkaaminen sekä kiire aikataulu (tosin vain hänen omasta mielestään).

Menimme iltapäivällä käymään B:n tarhassa kertomassa, että huomenna B on taas ryhmässä mukana. Mummi tuli myös mukaan ja B hieman ujostellen esitteli omaa tarhaansa. Tarhatäti oli ystävällinen ja näytti paikkoja ja puheli.



Hieman erilainen kuukausikalenteri kuvina kuin meillä. Vain yhteen kuukauteen on piirretty lunta.

Minä lupasin laittaa äitini kynnet ennen kuin menee takaisin Suomeen joten tänään oli sitten sekin tehtävä. Katsokaahan tulos. Melkein kuin Adrianalla tehdyt, heh, no ei! Olisi pitänyt tehdä kuulemma ilman tuota frenchiä tuossa kuvioiden alla niin olisi ollut nätimpi. Noh, ensi kerralla tiedän :)

G:n vanhemmat tulivat vielä toivottamaan hyvää matkaa pastiera di ricottan kera. Olimme Suomi-iltana jutelleet mihin ricottajuustoa voi käyttää, joten hän toi meille maistiaista. Oli maukasta :D Sitten olimmekin jo matkalla juna-asemalle.


Juna-asemalla ilmeni, että juna oli 25min myöhässä, joten päätimme mennä lähibaariin jätskille. Palasimme mielestämme hyvissä ajoin, mutta kuinka ollakaan juna oli saanut muutaman minuutin kurottua umpeen, joten ei auttanut kuin juosta. Sanotaanko näin, että 10 sekunttia myöhemmin niin meillä olisi tullut automatka Roomaan. Mummi ei päässyt edes omaan vaunuunsa vaan sai hypätä suoraan edessä olevaan. Junan ovien sulkeutuessa saimme vielä pikaisesti moikattua, mikä oli kyllä ihan hyväkin juttu, sillä näin säästyimme siltä kaikelta ylidramaattiselta hyvästienannoilta ja kyynelehtelyiltä (ei hemmetti kuinka toi kirjotetaan?!?). Arrivederci mummi!!! Oli mukavaa kun kävit :) e benvenuti di nuovo :)


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat kynnet! Ja voi teitä...kiire tuli! :)

Jos siellä tarhassa saa kuvata niin olis kiva nähdä enemmänkin miltä siellä näyttää. :D

-S- kirjoitti...

En usko, että onnistuu..Kävin siel mutsin kanssa, mutta en tiedä kuinka sieltä enää kuvia saisin. Se on aika koulumainen. Ei niinkään kotimainen kuten siellä tarhat ovat