lauantai 1. toukokuuta 2010

Rahkapiirakka

Tein viimeisistà suomirahkatuliaisista marjaisen rahkapiirakan.

MARJAINEN RAHKAPIIRAKKA



Pohja:
4 dl vehnàjauhoja
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
125 g voita tai margariinia

Tàyte:
1 prk maitorahkaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
2-4 dl marjoja (hedelmià tms.)

1. Vaahdota sokeri ja margariini
2. Sekoita joukkoon jauhot, vaniljasokeri sekà leivinjauhe


3.Paista pohjaa 200 asteessa noin 10 min.
4. Tee tàyte. Sekoita kaikki aineet keskenààn.


5. Ota pohja uunista, levitä täyte tasaisesti päälle ja laita takaisin uuniin. Paista n.20 min.



Olen tehnyt tàllà ohjeella kaksi kertaa. Toisella kertaa painelin taikinan kunnolla kiinni pohjaan. Tuli ihan hyvàà, mutta seuraavana pàivànà ei tahtonut enàà irrota pohjasta. Toisella kertaa oikeastaan vain asettelin murut vuokaan ja laitoin uuniin. Tuli aivan ihanan rapea. Jostakin syystà ei ole kokemusta mille tuo olisi maistunut tai kuinka se olisi làhtenyt pohjasta irti seuraavana pàivànà. Jonnekin se vain mystisesti katosi, hih!

Mari tuli visiitille ja nautimme hànen kanssaan piirakasta ja auringosta.



Tuuli aika kovaa ja Thomasin korvia oli suojattava. Lippis ei peittànyt tarpeeksi, mutta trasu oli làhettyvillà :D


Taitaa olla meillà kesàlàtsien ostoaika.

Eilen laitoimme hieman wappua  Benzin huoneeseen.


Tuo oranssi ilmapallo ei ollut kiinni lampussa vaan olin jàttànyt sen Benjaminille irtopalloksi. Hàn innostuikin heti sillà leikkimààn :D

Toukokuu on nyt sitten jo tullut :-) Viettàkààhàn ihana tyòlàisten vapaapàivà. Tààllà ei vapputoreja tunneta (ainakaan tààllà meillàpàin) ja pàivà tunnetaankin làhinnà vain vapaapàivànà. Tosin monen kaupan ikkunassa on kyltti "Olemme avoinna myòs 1.5", joten se siità vapaapàivàstà.



3 kommenttia:

Tuula kirjoitti...

Nam, olipas herkullisen nakoinen (ja varmaan makuinenkin) marjapiirakka!

Outi C. kirjoitti...

Onpa herkullisen näköinen marjapiiras! Pitääpä kokeilla joskus, täällä onneksi saa rahkaa kaupasta.

-S- kirjoitti...

Tuula: On tosi herkkua :D

Outi: Kokeile ihmeessà. Toimii :D