maanantai 26. tammikuuta 2009

Jauhelihakeitto

V-loppuna ilmoitettiin että nyt voi käydä ilmoittautumassa kouluun. Noh, minä sitten tänään aamulla kiiruhdin koululle ja kuinkas kävikään. DOMANI! Eli ei, vaikka sanottiin että nyt niin eihän se tietenkään heti mahdollisuuden tullen ole. Nyt he kuitenkin ilmoittivat että huomenna saa ilmoittautua....saas nähdä mitä ne minulle huomenna ilmoittavat.


Tänään tein elämäni ensimmäistä kertaa lihakeittoa. Ohje oli seuraava jonka kehittelin päässäni.



LIHAKEITTO


4-5 perunaa

1-1,5 l vettä

pari porkkanaa ja

muita vihanneksia

1-2 lihaliemikuutio


1 Sipuli


100 g valkosipulisulatejuustoa


1. Pilko perunat ja laita ne veteen
2. Paista jauheliha ja sipuli öljyssä
3. Lisää perunoiden sekaan vihannekset ja lihaliemikuutio
4. Lisää myös liha ja sipuli
5. Lisää valkosipulisulatejuusto
6. Keitä kypsäksi ja nauti tuoreen leivän kanssa.




Meillä kun ei tuoretta leipää ollut niin tein porkkanasämpylöitä mutu-tunteella sen säpyläohjeen mukaan joka löytyy kohdasta reseptit. Hieman vähemmän jauhoa ja lisäksi porkkanaraastetta.







PS. Yli viikon jo satanut. Eilen oli osa teistäkin suljettu, koska meri oli niin "raivoisa". Ikävä aurinkoa.

Ei kommentteja: