lauantai 20. joulukuuta 2008

SUOMI - FINLANDIA

Suomessa ollaan ja vettä sataa, jeeee!!! Eheheh. Kuulin, että täällä on ollut lunta koko kuukauden, kunnes nyt sitten kun me tulimme tännä alkoi tietenkin sataa vettä ja lumet ovat sulaneet, blaaah! Nyt pikaisesti päivitän blogiani, joten vähän tekstiä ja paljon kuvia, kivaa :D



Ensiksi hieman matkakuvia. Lensimme Ryanairilla, sillä lento oli ehdottomasti edullisin Rooma-Tukholma edestakas vain 100€/ hlö!!!




B:llä oli paljon kysyttävää lentokoneessa, niin kuin joka lennon aikana. Meni pojalla hieman kieletkin sekaisin. "Ollaanko me nyt vielä nuvolassa?", hän sanoi kun lensimme pilvien sisään(nuvola=pilvi).


Lento meni hyvin ja sitten satamaan.





Tuossa tarkastellaan missäpäin sitä oikein ollaan.





"Onpas hieno hotelli", B totesi nähtyään hienon majakkataulun. Kaikki ei ehkä ollut ihan samaa mieltä tästä "hotellin (laivan hytti)" tasosta.






Laivalla B ihmetteli kuinka "tänne" (ilmeisesti kuvitteli olevansa vielä Italiasa) oli tullut muitakin suomenkieltä osaavia ihmisiä, hihi!

Turussa. Hui, kylmä!






Pari tuntia matkaa määränpäähän ja väsymys alkoi painaa. Vielä pienen hymyn jaksoi naamallensa vääntää.




Nasu-possu...siis kissani...ihana nähdä..





Niin oli hänestäkin....kokoillan siinä kehräili...kurrrr-kurrrr-kurrrr....





Heti päästiin äitin suomalaiseen pöytään. Jälkiruoaksi jouluisesti glögiä ja pipareita gorgonzolalla :D



B oli niin innoissaan leluistaan, että ei malttanut edes kahvipöytään vaan teki esimerkiksi tuollaisen auton.



Oli hauska huomata B:n luonteenmuutos esimerkiksi siinä, kun hän päätti mennä hakemaan ystäväänsä ulos. Ennen hän ei uskaltanut mennä edes soittamaan ovikelloa. Nyt juoksi sinne ja pimpotti kelloa reippaasti. "Heippa, mä oon tullut Italiasta näin isolla laivalla (kädet italialaisittain viittoen) ja sitten espressbussilla tänne. Nyt mä oon tässä, tuu ulos!". Kuinka tuollaisesta pyynnöstä kukaan voisi kieltäytyä?!?!



Eilen kävimme ystäväni maijamaijan luona iltaa viettämässä. Näin myös ensikertaa vihdoin Mr M:n :) Kippis!!!




Maijamaija oli taas ahertanut keittiössä ja saanut aikaan ihania herkkuja. Alla yksi hekuistamme eli lohkoperunoita ja ISOJA lihapullia koskenlaskijatäytteellä.







Ilta jatkui rupatellessa olohuoneen puolella..ehkä hieman liiankin myöhälle, eh :-s Kiitos maijamaija ja piacere Mr M. Oli kiva ilta :)






Tänään päätimme viettää "suomalaista" päivää ja suuntasimme mökille.







Aluksi pääsimme ihastelemaan jäätynyttä merta.
Onneksi en ole muotibloggaaja. Tästä kuvasta saattaisi muuten tulla hieman sanomista, hihih!

Päivästä tulikin sitten hieman enemmän paikallinen kuin mitä olin etukäteen ajatellut. En odottanut meren olevan vielä jäässä, mutta olihan se...ja lujaa olikin. Ensiksi se olikin kaunista katsottavaa, kunnes totuus iski. Mistä saunaan vesi???

Ei muuta kun töihin.





Ja sitten saunaan...


Saunan jälkeen maistelimme suomalaisia juttuja mm. lenkkimakkaraa, valkosipulipatonkia, siideriä, silakoita jne...


Yök! En voi uskoa että laitoin tänne tosiaan tuosta ällötyksestäkin kuvan. G on suuri kalojen ystävä, joten pitäähän noitakin sitten aina maistella.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No...kuvat meistä ei olleet ihan parhaasta päästä mutta... :D kiva muisto kuitenkin! :)

Voi sua, jouduit hommiin jäällä ja G vain kuvasi... :-o

-S- kirjoitti...

Hih, no onhan tuo hyvä kuva teistä. On kyllä totta, että oli joitakin kuvia missä sinä säteilit kilpaa joulutähden kanssa, mutta sitten partenisi oli silmät kiinni tai muuten vain outo, hih!

-S- kirjoitti...

Niin joo ja siis G:hän tuon työn oikeastaan teki....mutta pitihän munkin päästä kokeilemaan. Tais loppua mun työ kyllä sellaiseen minuutin pituiseen pikahakkaamiseen....