sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Kierrätystä kai tämäkin


Talviaika tuntuu vaatteissamme. B oli aivan innoissaan saatuaan tänään päälle kunnon untuvatakin. Asteita +6, mutta kovin on kosteutta ilmassa.

Olen pistänyt nootille että täällä ei ole pullopantteja eikä pulloja muutenkaan ole mielestäni kierrätetty, mutta kävellessäni Salernossa huomasin olevani väärässä. Katsokaahan noita katukoristeita. Ne on tehty eriväristen pullojen pohjasta, hassua.


Ei nuo vielä jouluvalot ole, mutta jotain valoa pimeisiin iltoihin silti. Suurissa ostoskeskuksissa olen jo joulukoristeita nähnyt ja Joulu on nähtävissä Salernon keskustassa esimerkiksi näistä asetelmista.
Monenmoisia "seimiasetelmia" on myynnissä.
Tässä mummo leikkaa joulusikaa. Tuo käsi liikkui siiman varassa edestakaisin. Suurin osa näistä tapahtumista kuvaavat maalaiselämää....ehkä hieman kauniimmallakin tavalla kun tämä kuvassa näkyvä teurastus

Kävin blogilistalla ja minulle selvisi, että minulla on blogin tilaajia!!!! Aivan ihanaa, että blogiani luetaan säännöllisesti. En kyllä tiennyt että blogiakin voi tilata. Oletan sen tarkoittavan sitä, että julkaistuani tekstin tilaajille tulee siitä jonkinlainen viesti. Ehkäpä mailina linkki sivuilleni tai sitten mailitse ihan se koko päivitykseni. Olenko oikeassa? Menin kyllä hieman paniikkiin tuosta ajatuksesta, sillä kuten jo aiemmin mainittu, nämä rivit pomppivat milloin minnekin, eikä esikatselu sivu näytä ollenkaan samalle kuin julkaistu sivu. Lähes joka kerta joudun useampaan otteeseen tulemaan muokkamaan tekstiä ja sen jälkeen taas julkaisemaan. Toivottavasti tämä ei silti tarkoita sitä, että saatte sitten moneen otteeseen viestin päivityksestäni. Pahoin pelkään että se on juuri niin ja olen pahoillani. Tulen jatkossakin varmasti tallentamaan lähes saman tekstin useaan otteeseen. Lukekaa aina vain se viimeinen versio, jookos. Kiitos. Harmi, kun en ole mikään haka näissä tietokone asioissa. Jos ymmärtäisin HTML-koodeja enemmän onnistuisin varmasti kerralla päivittämään oikein, mutta kun ei....ei onnistu. Todella hienoa silti, että blogiani luetaan. Oli aivan ihana yllätys ja kommentoikaahan myös ahkertasti. Piristää kummasti kirjoittamista :)

ps. Kyllä tiedän että muutkin kuin tilaajat lukevat sivujani. Kiitos myös teille. :)

2 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Yksi salaperainen tilaaja ilmoittautuu :) Ala huoli, ei niista viesteista tule ilmoitus kuin kerran blogilistan omiin suosikkeihin. Eli ei hataa vaikka muokkailisitkin useampaan otteeseen.

-S- kirjoitti...

Moikka Jaana! Kiitos....tämä uutinen helpottaa kummasti. Saan sekoilla rauhassa tietokoneen ääressä ilman että aiheuttaisin muille harmia, JEJ ;)