tiistai 18. marraskuuta 2008

BATMAN-puku

Ehehe. Opin juuri lisäämään tänne you tubesta videoita, joten tässä nyt sitten ensimmäinen. Siinä teille. Tämä on kappale joka täällä soi aika usein ja on kyllä biisi joka (ikävä kyllä) jää mieleen.










Se siitä, mitäs piditte? ;)





Tänään taas kokkikolmonen pääsi kokeilemaan huikeita leipurintaitojaan. Taas leipää. Tällä kertaa nalle neljän viljan puurosta kopioitu ohje...tai ainakin melkein. Tässä se jokatapuksessa tulee.


NALLEN LEIPÄSET


2.5 dl vettä

1.5 dl neljän viljan -hiutaleita

25 g hiivaa

1 rkl sokeria

1 tl suolaa

0.5 dl oliiviöljyä

3 dl vehnäjauhoja

  1. Liuota hiiva 42-asteiseen veteen

  2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne veteen

  3. Lisää öljy ja sekoita hyvin

  4. Laita taikina leivinpaperilla n. 12 kasaan. Voit käyttää lusikoita apuna.

  5. Anna kohota n. 30min.

  6. Uuni 250 astetta, 8-10min.


Neljän viljan puuro ohjeessa oli tuplamäärä taikinaa ja silti jaettu 12 osaan. Minä tuossa vaiheessa olin jo unohtanut, että tuokin luku olisi pitänyt puolittaa (eli jakaa vain kuuteen), mutta ei se mitään. Tuli ohkasia hyviä leipiä silti ja tuo ohje on nyt sitten tuollaisille ohkasille leiville:)

Käsitöitäkin on tässä tullut aherettua. B oli hieman allapäin, kun en ole tehnt hänelle mitään. Sille asialle tuli muutos nyt. Tein villasukat. Tekovaiheessa hän oli iloinen asiasta, mutta kun pyysin sovittamaan valmiita sukkia palaute ei ollut ihan sitä mitä odotin. Hän juoksi hakemaan toiset villasukat, iso-momman tekemät, ja sanoi että ne on paljon hienommat ku nuo mitkä minä tein. Eh, että se siitäkin vaivannäöstä :-s



Tuossa kuvassa kuitenkin nuo minun tekemäni. Lanka jälleen kaksinkertaisena ja silmukoita varressa 38 ja jalkaosassa 34.


Viimeiset kolme päivää B on pukeutunut mustaan viittaan, kahteen mustaan paitaan. Toista hän pitää päällä ja toista päänsä päällä, heh. Lisäksi hänellä on mustat housut, joissa on joku risunpätkä toisessa pultussa. Kuulemma miekka! Noissa kuteissa hän sitten juoksentelee täällä ympäriinsä. Se on hänen BATMAN asunsa! Jostain syystä hän kelpuutti nuo ei mustat villasukat asukokonaisuuteensa. Koko illan B juoksenteli villasukat jalassa ja kysyin lopulta: "Taidat sittenkin pitää noista sukista". Siihen tuli nopea vastaus: "eiku nää on luistimet". Oishan mun nyt tuo pitänyt arvata.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

heh.. toi kappale oli kyllä niin mieleenpainuva että.. :)
Mitä se laulo siinä kertosäkeessä? "p***o"?
heh =)
Ihana B - vai että oikein BATMAN ;)


-sisko-

-S- kirjoitti...

hehe...se laulaa just niin ku sä kuuletkin eheh :-o Kysyppä anopiltas koko lauluun sanat...aika hupaisat ;)