tiistai 9. kesäkuuta 2009

<3 Meidàn hààt <3


Meillà oli aivan mahtavat hààt. En ole ikinà ollut vastaavissa, enkà ainakaan morsiamena, hih!

Valmistelut meni hyvin, mità nyt hieman aikataulusta jàljessà, mutta kuuluu asiaan.
Kahdeltatoista piti olla kirkossa ja isàni saattoi minut alttarille, jossa G oli tietenkin vastassa. Hààt alkoivat heti hieman kommelluksena, sillà G:n oli tarkoitus kumartaa isilleni ja antaa minulle pusu OTSALLE. Sen sijaan hàn tulikin suutani kohti ja minà kàànsin pààtà ja repesin nauramaan. Ettà sellainen alku meillà. Noh, ainakin rentoutti tunnelmaa mukavasti, hih!


Koko kirkkotapahtuma oli muutenkin erittàin rento. Pappi heitti kommentteja meille mità Suomessa tuskin tapahtuisi esimerkiksi pyhàà vettà heittàessà totesi “oo, quanto siete belli” (oi, kuinka olette kauniita). Pappi puhui muutenkin kuin ihminen ihmiselle. Kauniita sanoja rakkaudesta, eikà suinkaan kuten pappi kuulijoille. Tàllainen rento fiilis katolilaisessa kirkossa oli minulle aivan uusi kokemus.



Kàvimme “kirkkoharjoituksissa” pari pàivàà ennen hàità, joissa minulle selvisi, ettà ei riità ettà sanoo kolme kertaa SI papin esittàmiin kysymyksiin vaan pitàà puhua paljon enemmànkin. Kun kuulin tàstà menin aivan lukkoon, mutta hetken pààstà ymmàrsin ettà nàin seremoniasta tulee vielàkin henkilòkohtaisempi.


Io S, accolgo te, G come mio sposo
e prometto di esserti fedele sempre,
nella gioia e nel dolore,
nella salute e nella malattia
e di amarti e onorarti
tutti giorni della mia vita.



(Minà S, otan sinut G puolisokseni ja lupaan olla sinulle uskollinen, hyvàssà ja pahassa jne jne.)
Italiassa sanotaan kauniisti tuo loppu. “Rakastaa ja kunnioittaa sinua elàmàni jokaisena pàivànà. Ei siis puhuta kuolemasta, kuten suomen tai englannin versiossa (kunnes kuolema meidàt erottaa).


Lisàksi sormuksia annettaessa tuli sanoa seuraavaa:



G, ricevi questo anello,
segno del mio amore e della mia fedeltà.
Nel nome del Padre e del Figlio e dello Spirito Santo.

(G, ota tàmà sormus merkiksi rakkaudestani ja uskollisuudestani….)


Sulhaspoika ojensi meille kirkossa sormukset. Tàrkeà rooli ja toista niin jànnitti. :D


Kirkon ulkopuolella riisien lisàksi lensi karkkia ja rahaa mikà on Italialainen tapa. Kovia karkkeja, autz! ;)



Niin ja muistatteko kun epàilin yllàtyksestà. Olin todellakin oikeassa ja kirkon ulkopuolella ne sitten alkoivat. Eikà suinkaan vain yksi yllàtys vaan niità olikin sitten jàrjestetty ihan koko illalle. Ihana G, grazie :D




Kirkon uloskàyntirappuset oli laitettu tàyteen sydàmenmuotoisia ilmapalloja ja me sitten leikattiin ne lentoon ja takana tuli “ilotulituksia”(tai sellaisia pienià paperihàssàkòità ja jotain)




Hetken pààstà tulikin sitten sellainen yllàri jota oon nàhnyt vaan leffoissa…..ninittàin HELIKOPTERI!!!





Se tiputteli pààllemme ruusun teràlehtià ja pikkulaskuvarjoja joissa luki AUGURI (onnea). Harmiksi tuuli oli aikamoinen ja vain yksi laskuvarjo jài meille muistoksi kun muut lensivàt alas laaksoon.

Noh, kirkolta matka jatkui limusiinilla juhlapaikalle...


Tai niin mina luulin!!! Sen sijaan tulimmekin meidàn kodin eteen, jossa tàmà samainen helikopteri odotteli meità!!! Hullu mies!! Tehdà nyt tuollainen yllàtys kysymàttà minulta ensin. Noh, kai hàn tuntee minut sen verran hyvin, ettà ei ollut pelkoa ettenkò kopterin kyytiin hyppàisi.



Tàmà helikopteri vei meidàt siis sitten juhlapaikalle. Oli aivan sairaan siistii!!! Juhlavàki oli meità vastassa ja juhlat saivat alkaa.

Juhlassa Robin ja Giovanna viihdyttivàt, ja ottivat mielestàni hyvin myòs suomalaisia vieraita mukaan ohjelmaan, vaikka kielimuuri olikin aika valtava.


Juhlassa iskà piti puheen, joka oli multa salaa myòs kàànnetty.....koko juhlavàki itki....en ois ikinà odottanut niin kauniita sanoja......


Kakkua leikatessa tuli lisàà yllàtyksià....”Ilotulitus” tai oikeastaan sellainen tuliteksti jossa luki TI AMO (rakastan sua) ja sitten ilmaan làhti lentelemààn sellasia kuumailmapallokynttilòità, jotka nousivat hiljaa ja liitelivàt tuulen mukana taivaan tuuliin....Kaunista.


G oli siis jàrjestànyt todella paljon asioita minulta salaa, joten olin kyllà aika hemmetin otettu kaikesta mità illanaikana tapahtui. Itse olen vain saanut nauttia ilman huolenhàivàà :D
Pàà on pyòràllà vielàkin ihan vaan kun ajattelenkin hàità. Ikimuistettava pàivà. Tàydellinen :D

Ja nàin me siis saimme toisemme.

Kuvia laittelen sitten oikein làjàn, kun olemme saaneet ammattilaisten ottamat kuvat. Tàllà hetkellà minulla on vain muutama kuva ja haluan laittaa loput vasta sitten kun on ne parhaimmat saatu :D

30 kommenttia:

Susa kirjoitti...

Voi miten romanttista! Olen ihan kyynelissa taalla! Ihania yllatyksia! Hyvan miehen olet loytanyt.
Oikein sylin taydelta onnea teille!
*halitus*

Jael kirjoitti...

Vau, ihanilta kuulostavat häät ja miten kaunis pari olettekaan! Hauska tuo pusujuttu!

Ihania yllätyksiä miehesi järjestikin;helikopterin kyydissä ei joka morsian pääsekään juhlapaikalle! Kaikkia kuvia oli tosi kiva katsoa!

Susadim kirjoitti...

Ihania juttuja! Samansuuntaisia askeleita toivotellen!!

Anonyymi kirjoitti...

Kyyneleet valuu täälläkin.. Kylläpä olet kaunis ja puku täysin sun näköinen. Ihana nähdä pian!
-K

Jaana kirjoitti...

Ihania yllatyksia! Minakin haluaisin helikopteriajelulle, vaikka ei sen ihan valttamatta tarvitse tapahtua juuri haapaivana ;) Paljon onnea viela kertaalleen!

-S- kirjoitti...

Susa: Kiitos. Olo on onnellinen. Haleja sinnekin :D

Yaelian: Joo heh. Ja G oli edellispàivànà sanonut, ettà sitten ei naureta tms ja sitten heti alkuun...mutta hyvin se meni ;)


Kiitos Susadim :)


Voi K....ihana nàhà pian...en jaksa enàà odottaa :D:D:D:D Soittelen heti ku sinne pààsen :D

Jaana: Helikopterikyyti oli kiva. Siinà ei ollut niità ikàvià nousuja ja laskuja kuten lentokoneessa. Ilmassa kopteri heittelee kyllà aika helposti tuulen mukana, mutta kiva kokeilu oli...ja ihan hààpàivànàkin, hih :D:D:D

Pirita kirjoitti...

Tuhannesti onnea!!!

Anonyymi kirjoitti...

Paljon onnea!

Nirppanokka kirjoitti...

WOW mitkä häät! Aivan tippa linssissä luin postaustasi :) Onnea ihan tuhannesti tuoreelle avioparille :)

Rita A kirjoitti...

Ihana postaus! En ole ikinä ennen ollut mukana katolisissa häissä :) Kyllä kelpaa olla morsian kun on noin kaunis puku ja kaunis itsekin!

finkinja kirjoitti...

Onnea oikein sylintäydeltä!!
Näyttää niin ihanan romanttiselta ja kauniilta:)

Samanlaiset tekstit täälläkin lausutaan vihkitilaisuudessa, taitaa olla katolisessa kirkossa kaikissa sama.
Mukavaa kuherruskuukautta:)

Annie kirjoitti...

Oi miten upeita kuvia! Onneksi olkoon! Ihana sulhanen, kun oli järjestänyt tuollaisia yllätyksiä.

-S- kirjoitti...

Pirita: Kiitos :D

Nirppanokka: Tippa tulee tààllàkin jo ajatuksestakin ;)


Rita: En minàkààn. Ja hieman kauhulla odottelin. Kysyin kuinka kauan kirkkoseremonia kestàà ja pappi vastasi ihanasti: "en mà mitààn kahen tunnin saarnoja ala pitàmààn, ihmisethàn kyllàstyy. Sellanen reilu puol tuntii ja sit se on ohi". Pappi oli aivan huippu meidàn hàihin. Seuraavaksi ristiàiset sitten ja haluan kyllà tuon samaisen papin :D
Niin ja kiitos kauniista sanoistasi :D

Finkija: Joo niin ne kai lausutaan. Olin vain lukenut netistà, ettà olisi mahdollista vain vastailla si sen sijaan ettà lukisi nuo luritukset. Noh, ei se sitten ihan niin mennyt. Ei ole mitààn uutta ettà olen ymmàrtànyt jotain vààrin, hih!

Kuherruskuukausi, pah! Hehehe....ei ihan mee nappiin nyt tàmà kuherruskuukausi. àitini on tààllà vielà kylàssà ja sitten làhden minà B:n kanssa heidàn luokse suomeen. Heinàkuussa tulee G hànen VANHEMPIENSA kanssa, joten ei nyt aivan nuo kuherruskuukauden kriteerit pààse tàyttymààn, hihih! Mukavaa silti, mutta ei kuherrusmielessà, heh. Juhlitaan sità sitten joskus paremmalla ajalla ;)

Annie: Parempia kuvia luvassa myòhemmissà postauksissa ;)
On se mies kyllà ihana. Ja niin En voi uskoa onneani <3

Kiitos kaikille onnitteluista...pian palailen kirjoittamaan kaikesta muusta "arjesta" .

Sateenkaari kirjoitti...

TUHANNESTİ ONNEA! Sydanta sykahdyttavat haat kaikkine yllatyksineen.Ja niin kaunis haapari!Toivottelen paljon onnentayttamia vuosia eteenpain.

-S- kirjoitti...

sateenkaari: Kiitos kaunis :D

MaaMaa kirjoitti...

Aivan IHANAT MAHTAVAT häät teillä! Voi että! Ihan kylmät väreet menee selkäpiissä, niin ROMSKUA ja niin SULOISTA!
Ja olet valtavan KAUNIS morsiuspuvussasi, ja mies komea, ja B!

Huiseja ylläreitä oli sulle järjestetty! Upeeta!
Helikopterilento ja kaikki romanttiset lisäykset! AH!

ONNEA aivan SUUNNATTOMASTI teille. Todellakin ikimuistoinen päivä!
<3 <3

Anonyymi kirjoitti...

Ikimuistoiset häät oli. Kaunis puku ja kertakaikkiaan kauniit häät <3
Iskän puhe oli todella kaunis.. vieläkin itkettää kun muistelen sitä <3

Paljon onnea vielä kerran ja toivon rakkauden täytteistä elämää Teille kahdelle!

*haleja* <3

-syrra-

Anonyymi kirjoitti...

Voi miten ihanat häät! Oon NIIIIIIIN onnellinen sun puolesta :)))))) Itketti kattoo noit kuvia ja tuli kamala ikävä sua, sniif. Olit kyllä tosi kaunis morsian :) Benskuki on kasvanu vaikka kuinka! Iso poitsu jo.

Hirvittävästi haleja ja hyviä vointeja ja ollaan paljon yhteyksissä :DDDDDD

-Anna

sniif vielki

-S- kirjoitti...

MaaMaa: Kiitos onnitteluista. Oli hurja pàivà :D

Sis: Ihanaa ku pààsit sinàkin tulemaan :D Haleja :D


Voi Anna sua....et sattuis heti vaavin saatuas tulemaan vàhàn lànnemmàs? Ois ihana nàhà ku tuun suomeen....viimeksi teidàn hàissà...oih.....teillekin tulee ihan just vuosipàivà <3

Anonyymi kirjoitti...

paljon onnea teille!!!
Aivan ihana toi sun puku ja B ja G olivat niin komeita kumpikin. ihania yllätyksiä!!!!
Olen niin iloinen puolestasi kun häät menivät hyvin.toivottavasti nähdään kun tuut suomeen!
T: Jasu =)

-S- kirjoitti...

Heissan Jasu: Tietty me nàhdààn. Tuun B:n kanssa teille leikkimààn ;)

Sikke kirjoitti...

Romanttista ja ihanaa.. Wau!
Olipa kiva lukea, kyllä sulla on hieno mies.

pikkujutut kirjoitti...

Oikein paljon onnea! Haanne kuulostivat upeilta. Ikimuistoinen paiva!

Anonyymi kirjoitti...

tanti tanti auguri!!!
aivan ihana puku sulla! ja ilmeisesti hààjuhla oli ihana ja mieliin painuva:)

onnea vielà kerran, tippa linssiin meinas pukata tààllàkin kun tekstiàsi luin..:)

mimi

SatuSanna kirjoitti...

Todella upealta kuulostivat häänne.
Ihana sulhanen/aviomies sinulla, kun järjesti tuollaisia yllätyksiä.

-S- kirjoitti...

Sikke: Kiva kun tykkàsit, ja kiva kun jàtit kommenttia :D

Pikkujutut: Kiitos :D

mimi: Juu, minàkin tykkàsin heti kun sen nàin...ja onneksi mieskin tykkàsi :D

SatuSanna: Joo aika odottamattoman suuria olivat yllàtykset. ihana mies, juu :D

Maijamaija kirjoitti...

Niin muuten, ei Suomessakaan sanota välttämättä sitä "kunnes kuolema teidät erottaa", se voi olla myös: "elämäni loppuun asti" (ainakin sormusvalassa on nää kaks vaihtoehtoa + sit voi sanoa omin sanoinkin jos pappi sen hyväksyy. :)

-S- kirjoitti...

Maijamaija: Ai niinkò...no hyvà :D Itse olen kuullut vain tuota kuolema versiota....tai sitten en ole vain laittanut merkille. Harvemmin suomalaisissa hàissà pari puhuu muuta kuin tahdon.

Anonyymi kirjoitti...

ONNEA ONNEA ONNEA <3 <3 <3 Ihanat häät, Ihana hääpari! Olkaa onnellisia! Ihan kyynel tulee silmään, carissimi :)))

Leoncina

-S- kirjoitti...

Leoncina: Kiitos grazie. Onnellisia ollaan...toivottavasti myòs pysytààn. Mukavaa juhannusta :D